Asenne lähtee rohkeudesta ja välittämisestä

Oikea asenne ei synny tyhjästä. Ja kun puhutaan asiakaspalveluasenteesta, niin asenteen on tarkoitettava myös yhteistyökykyä. Villivision kehutun asenteen lähteiksi on tunnistettu rohkeus ja välittäminen, jotka on kirjattu myös arvoiksemme. Välittäminen ja rohkeus tekevät meistä asiakkaillemme sitoutuneen ja aloitteellisen kumppanin, jolle asiakkaan onnistuminen on tärkeää. Siksi kanssamme on kiva tehdä töitä. Samalla rohkeus ja välittäminen tekevät meistä vahvemman työyhteisön. Siksi täällä on kiva tehdä töitä.

Monipuolista tekemistä, monipuolisia onnistumisia

Villivisio on mainos- ja viestintätoimisto. Teemme siis saman katon alla kahta markkinointiviestinnän osa-aluetta, jotka on perinteisesti pidetty erillään. Meille näiden kahden asian yhdistäminen on DNA:mme ytimessä ja keskeinen vahvuutemme. Viime kädessä kaikessa markkinointiviestinnässä on kyse siitä, kuinka yritys onnistuu luomaan merkityksellisen ja kestävän suhteen  asiakkaidensa ja muiden sidosryhmien kanssa. Silloin on loppujen lopuksi suhteellisen turha nappuloida sillä, onko tekeminen viestintää vai mainontaa. Tärkeintä on, että tekemisellä on vaikutusta. Se on toimintafilosofiamme.

Suuntana kasvu

Vuosi 1999 oli hyvä vuosi. Oli joukko opiskelijoita, joilla oli uskalias, jopa hitusen villi tulevaisuudenkuva. Syntyi mainos- ja viestintätoimisto Villivisio, josta kasvoi Tampereen suurin markkinointiviestintäalan yritys. Siihen emme tyydy, vaan haluamme kasvaa edelleen, yhdessä asiakkaidemme, tulevien legendojen kanssa.

Vahva tahto kehittyä alati muuttuvassa maailmassa ajaa meitä eteenpäin. Vain ymmärtämällä tulevia trendejä, voimme kehittää omaa toimintaamme sekä tarjota parhaita ratkaisuja asiakkaillemme. Ketteryys on tuottanut myös asiakkaillemme haluttua tulosta. Siksi mekin olemme kasvaneet.

VillivisioGraafi-03

milj. €

Pirja-Pasi-VV

Haluatko kokea
asiakaspalveluasenteemme
itse?

villivisio_fiiliskuva
Anna Lehtisalo. Toimitusjohtaja, osakas. Mainos- ja viestintätoimisto Villivisio Oy, Tampere.
Pirja-Pasi-VV

Haluatko kokea
asiakaspalveluasenteemme
itse?