EdellinenSeuraava

Villivisio toteutti Suomen Yliopistokiinteistöjen vuosikertomuksen

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy on yksi Suomen johtavista kampuskehittäjistä, joka omistaa, rakennuttaa ja vuokraa tiloja yliopistojen tarpeisiin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vuonna 2009 perustettu yhtiö julkaisi huhtikuussa 2012 ensimmäisen vuosikertomuksensa. Kumppaniksi he valitsivat Villivision, joka vastasi vuosikertomuksen konseptoinnista, sisällöntuotannosta, valokuvauksesta ja visuaalisesta toteutuksesta.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy on yksi Suomen johtavista kampuskehittäjistä, joka omistaa, rakennuttaa ja vuokraa tiloja yliopistojen tarpeisiin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Vuonna 2009 perustettu yhtiö julkaisi huhtikuussa 2012 ensimmäisen vuosikertomuksensa. Kumppaniksi he valitsivat Villivision, joka vastasi vuosikertomuksen konseptoinnista, sisällöntuotannosta, valokuvauksesta ja visuaalisesta toteutuksesta.

Vuosikertomuksen visuaalisesta ilmeestä vastannut AD Pauli Nurminen kertoo, että inspiraatio vuosikertomuksen ilmeeseen saatiin Suomen Suomen Yliopistokiinteistöjen omista tiloista.

- Toimitilat kuvastavat hyvin SYK:iä ja sen toimintaa kampuskehittäjänä. Värimaailma poimittiin itse asiassa suoraa toimiston seiniltä. Vuosikertomuksen sävyissä sininen edustaa akateemista yliopistomaailmaa ja suomalaisuutta. Keltaisella ja vihreällä tuotiin esiin valoisuutta, luovuutta ja ekologisuutta. Muotokielessä haluttiin korostaa raikkautta ja eloisuutta.

Suomen Yliopistokiinteistöjen talous- ja hallintojohtaja Juha Nuutisen mukaan prosessi oli sujuva ja avaimet käteen –periaatteella toteutettu lopputulos onnistunut.

- Halusimme antaa vuosikertomuksessa yhtiön toiminnalle kasvot ja välttää perinteisiä staattisia rakennuskuvia. Tämä toteutui vuosikertomuksessa monella tasolla. Vuoden tapahtumat esitettiin henkilöhaastattelujen muodossa ja avainhenkilöt kuvattiin heidän omassa toimintaympäristössään, hän toteaa.

Tutustu Suomen Yliopistokiinteistöjen vuosikertomukseen täältä:
http://sykoy.smartpage.fi/fi/vuosikertomus-2011/

FIKSUMMASSA TOIMISTOSSA ON ENEMMÄN AJATUSTA, IDEOITA JA TUNNETTA.

Villivisio on toimialansa johtavien yritysten fiksumpi mainos- ja viestintätoimisto. Tehtävämme on toimia asiakkaamme apuna ja kumppanina arjessa. Meillä on pelisilmää tunnistaa uudet mahdollisuudet. Onnistumisemme mittari on aina asiakkaamme menestys.

Powered VillivisioCMS