Postaus on jatkoa viime viikon blogikirjoitukselle, jossa Lead Digital Designerimme Mikko kertoo verkkosivujen saavutettavuudesta teknisestä näkökulmasta sekä erilaisista käyttötottumuksista.

Saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi verkkopalvelut ja -julkaisut sekä muiden niin sanotusti aineettomien sovellusten käyttö on mahdollista kaikille. Tässä kirjoituksessa kerron verkkosivujen saavutettavuudesta sisällön suunnittelun näkökulmasta.

Miksi saavutettava sisältö on tärkeää?

Verkkosivujen saavutettavuus on tärkeää yhä useammille. Esimerkiksi väestön ikääntyminen vaikuttaa digitaalisten palveluiden suunnitteluun, sillä vanhusten käyttötottumukset ja osaaminen poikkeavat nuoremmasta väestöstä. Tällaisia erityisryhmiä on paljon muitakin. Tiesitkö esimerkiksi, että Suomessa elää yli 50 000 näkövammaista?

Tulevaisuudessa saavutettavat sisällöt ovat myös tärkeä erottavuustekijä. Jos verkkosivustosi on kaikkien luettavissa ja käytettävissä, tavoitat enemmän ihmisiä ja hakukoneetkin pitävät siitä. Samalla se antaa brändistäsi vastuullisen kuvan.

Yksinkertaista ja ymmärrettävää tekstiä

Aluksi itsestään selvyydet: Sivustosi tekstien tulee olla yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Käyttäjälle tulee kertoa olennainen, ohjata eteenpäin ja tehdä positiivinen vaikutus. Eli miellyttävää ja helppoa luettavaa kaikille.Tasapainoilu selkeän, jopa toteavan, sisällön ja maalailevamman tekstin kanssa on oma taitolaji. Yksi vaihtoehto on suunnitella sivustostasi selkokielinen versio, jonka käyttäjä voi halutessaan valita. Parhaassa tapauksessa sama tarina palvelee kaikkia käyttäjiä, sillä jokainen arvostaa olennaisen tiedon löytymistä helposti.

Teksteissä on turhaa viljellä nuorisoslangia, jos on tarkoitus tavoittaa ikäihmisiäkin.

Onhan sisältösi kaikkien luettavissa?

Verkkosivustot sisältävät tyypillisesti tekstiä ja joskus kuvia, videoita sekä ääntä. Näin ainakin pitäisi olla, sillä ne rytmittävät tietoa ja helpottavat sisäistämistä. Kaikki julkaisemasi on kuitenkin syytä esittää myös tekstin muodossa. Tällöin esimerkiksi näkövammaisten käyttämät ruudunlukuohjelmat pystyvät kertomaan käyttäjälleen kaiken olennaisen.

Ruudunlukuohjelmien tulee tunnistaa käyttämäsi kuvat ja kertoa selkeästi, mitä kuvissa on ja miksi. Näitä kuvauksia kutsutaan alt-teksteiksi. Ne eivät näy sivustosi ulkoasussa, mutta palvelevat kuvailuja arjessaan tarvitsevia asiakkaitasi.

Sisällöillä on esitysmuodosta riippumatta olennainen rooli. Tärkeintä on, että tunnet asiakkaasi ja heidän käyttötottumuksensa.

Jos tunsit piston sydämessäsi, kannattaa tarkastaa seuraavien kohtien toteutuminen sivuillasi:

  •      Tekstit ovat lyhyitä ja silmäiltäviä.
  •      Käytät kuvia, joista on luettavissa alt-teksit.
  •      Videot on tekstitetty ja niiden viesti esitetään lisäksi kirjoitettuna (tiivistelmä).
  •      Et ohjaa käyttäjää pois sivuiltasi ilmoittamatta siitä.

Jos haluat varmistaa, että tunnet asiakkaasi ja tavoitat heidät oikein ja ymmärrettävästi, ota yhteyttä. Lähetä vaikka kysymyksesi ja toiveesi videotervehdyksenä, mutta muista tekstiversio.

Kirjoittaja Toni Liimatainen,
copywriter

Digi Viestintä digitaalinen markkinointi sisältömarkkinointi verkkosivut