Kävin taannoin herättelevän keskustelun. Useamman tunnin kestänyt työpaja oli loppusuoralla, kun huomasin, että eräs toinen istuntoon osallistunut seurasi toimistomme arkea neukkarin lasin toisella puolella. Hetken kuluttua kyseinen toimitusjohtaja nojautui minuun päin. Hän oli pistänyt merkille erään työntekijämme ja kommentoi hiljaisella äänellä: ”Anna, pitäisikö sinun huolestua, kun tuo yksi kaveri makaa tuossa sohvalla ja laiskottelee?”.
Tämä minua selkeästi vanhempi johtaja mielsi, että sohvalla makaava ja musiikkia kuunteleva työntekijä oli saamaton. Minä taas näin luovan asiantuntijan uppoutuneena työhönsä. Miksi näkemyksemme erosivat niin paljon toisistaan?
Tällä hetkellä puhutaan paljon y-sukupolven palvelevista johtajista. Johtaminen palveluna on kuuminta hottia. Palveleva johtaja keskittyy huolehtimaan, että tiimillä on oikeat edellytykset onnistua työssään. Hän painottaa työntekijöiden kuuntelemista, voimaannuttamista ja kunnioittamista. Vastakohtana voi pitää hierarkkista, autoritääristä sekä välinpitämätöntä johtajaa. Tutkimusten mukaan palveleva johtaminen vahvistaa luottamusta, luovuutta, työhön sitoutumista ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Lisäksi se parantaa tehokkuutta ja tiimien innovatiivisuutta. Euroopan parhaaksi työpaikaksikin valittu Vincit on onnistuneesti jopa konseptoinut oman palvelevan johtamistyylinsä tuotteeksi.
Edustan itsekin stereotypistä y-sukupolven johtajaa, joka on joustava ja avoimesti kommunikoiva tiimityöskentelijä. Johtaja, joka uskoo tasa-arvoon, luottaa alaisiinsa ja antaa tiimille tilaa hengittää. Patruunoiden ja management by perkele -johtajien aikakausi on ollut jo hetken aikaa virallisesti ohi.
Vahvin voimavarani johtajana on kuitenkin empatiakyky. Empaattisessa vuorovaikutuksessa voin kokea asiat toisen näkökulmasta ja asettaa itseni toisen henkilön asemaan. Meillä kaikilla on hyvät ja huonot päivämme, emme ole mekaanisesti toimivia ja tuntevia. Tämän kun ymmärtää, niin on helpompi toimia johtajana. Kyky olla haavoittuvainen ja heikko muiden edessä on vahvin henkinen ominaisuus, minkä tiedän.
Onko palveleva johtaja sitten liian lepsu? Uskon vahvasti siihen, että viime kädessä tärkeintä työnteossa on onnistunut lopputulos. Työ, jonka tulokset saavat asiakkaan huokailemaan ihastuksesta ja suunnittelijan suupielet kääntymään ylöspäin onnistumisen riemusta. Johtajana minun vastuullani on huolehtia, että näin tapahtuu kerta toisensa jälkeen. Useimmiten se onnistuu parhaiten porkkanalla, eikä kepillä. On myös ymmärrettävä, ettei ole yhtä oikeata tapaa työskennellä, ja onnistumiseen vie monta erilaista tietä.
No entäs se sohvalla makaava työntekijä? Hän teki töitään, tehokkaasti ja rennosti, ihan omalla tavallaan.
