Joulu on strategiaa parhaimmillaan, ja siksi pitää tehdä päätöksiä, jotta aika ja raha eivät valu hukkaan keskellä yhtä stressaavinta sesonkia.

Siinä se nyt on. Puolittain rypistynyt paperin pala täynnä pieniä, kimaltavia tonttutarroja. Laidat on kuorrutettu liiman ja halvan kiinalaisen glitterin voimin yhtä loistavaksi kuin Moulin Rougen julkisivu vuodelta 1902. Suotavaa olisi, jos nämä kaikki kolmetoista kohtaa tulisi täytettyä vuoden loppua kohti mentäessä. Jos listan kohtia ei täytetä, voi vuoden lopussa olla hätäpalaverin paikka.

Jokainen iso projekti, kuten joulukin, vaatii suunnitelmallisuutta, eli strategiaa, tavoitteiden onnistumiseksi. Itse asiassa, toivelista pukille ei ole periaatteessa yhtään sen erilaisempi kuin yrityksessä asetettu tavoitteiden listaus vuoden aikana tapahtuvalle liiketoiminnalle. Joulun järjestelyssä ja liiketoiminnan hoitamisessa on paljon samaa.

Lahjalista on tavoite

Pukin kirjeessä listatut asiat ovat tulevan vuoden päätavoitteita. Sidosryhmien vaikutuksen kautta on lapulle valunut monenlaista halua ja vaatimusta. Pitää saada se pelikonsoli ja siihen taistelupeli. Olisi hyvä myös, jos et unohtaisi Metallican bändipaitaa, etkä myöskään nukkekotia. Sidosryhmä pyrkii vuoden aikana käytöksellään olemaan niiden arvoinen. Perhe(yhtiö) taas tekee kaikkensa, jotta heillä olisi riittävästi arkitoiminnoista kerrytettyä pääomaa ja realistiset valmiudet saavuttaa listatut asiat kunniakkaasti.

Strategiset valinnat on tehtävä

Jokainen aikuinen tietää, että tavoitteisiin päästään tehokkaasti, kunhan puitteet ovat kunnossa. Pitää tehdä suunnitelmallisia ja velvoittavia päätöksiä välttyäkseen katastrofaaliselta tilanteelta, jossa aika ja raha valuvat hukkaan operaatiota suorittavien juoksennellessa ympäri kaupunkia liikkeestä liikkeeseen Turbomiestä etsien. Pitää myös päättää, onko se juuri tämä figuuri, jota lähdetään metsästämään. Vai kävisikö sittenkin Katuhai paremmin? Mites veljentyttäret, ovatko he olleet tarpeeksi kilttejä tänä vuonna ansaitakseen lahjansa? Joka tapauksessa, tilanne otetaan vahvasti haltuun tehtäessä nämä päätökset jo edeltävänä iltana keittiön pöydän ääressä, mieluummin kuin keskellä Prisman pakastealtaita. Tiedetään, kenelle hankitaan ja mitä hankitaan.

Kompetenssi, omat vahvuusalueet ja kanavavalinnat kuntoon

Yön pimeinä tunteina on tärkeää päättää, missä tehtävään lähetettävä kommandoryhmä on hyvä, minne heidät lähetetään ostamaan ja mitä ydinosaamisalueita ison operaation suorittamiseen vaaditaan. Eli kuka isovanhemmista lähetetään etulinjastoon aamuvarhaiseen mummuruuhkaan Prisman ovien eteen jonottamaan? Ja kumpi vanhemmista suoriutuu BR-lelujen kuumottavien spottivalojen alta elossa pois? Valintojen ja päätösten teko johtaa välittömästi parempaan tulokseen. Saadaan nopeasti, mitä halutaan ja vältytään suuremmilta ruuhkilta. Jokainen perheenjäsen on perillä suunnitelmasta ja roolit on jaettu tehokkaasti.

Budjetointi, kilpailukenttä ja hinnoittelu määrää tahtia

Yllä oleva pähkäily on aika monelle arkista joulunajan puuhastelua. Stressataan ja mietitään. Sitten tehdään selvitystyötä, kaivellaan tietoa, vertaillaan ja lopuksi tehdään päätöksiä. Tätä on strategia pelkistetyimmillään. Päätöksiä siitä, mitä tehdään ja mitä ei.

Mikäli olet jo lahjalistasi tavoitteet saavuttanut, olet myös satavarmasti saanut aikaan taktisia suunnitelmia projektin onnistumiseksi. Nyt huomaat, kuinka hyvä strateginen pohja antaa edellytykset onnistumiselle. Joten, eiköhän aleta tehdä samaa seuraavaksi sinun yrityksesi kanssa ja varmisteta, että ensi vuonna nuo himoitut Turbomiehet eivät jää hyllyyn teidän osaltanne.

Kirjoittaja Teemu Markkanen,
strategi

Strategia konseptisuunnittelu strateginen markkinointi